Pop Up Collegea..


Pop Up College on toisenlainen, väliaikainen oppimisympäristö.
Itse olin kurssikavereideni kanssa oppimassa siellä fyysisesti vain pari viikkoa, toisin kuin "varsinaiset" koululaiset, jotka kartuttavat Pop Up Collegessa omien alojensa osaamista parisen kuukautta.



Meillä, kädentaitaitojen osaajilla, oli projektin pääpainona perustaa oppimistiloihin viikon ajaksi Pop Up kauppa ja sen parissa olemme pari viime viikkoa työskennelleet.
Seitsemästä kuuden naisen ryhmäksi kutistuneeseen porukkaamme kuuluu eri aloilta tulleita aikuisia ihmisiä, joilla jokaisella on oma tyylinsä. Ja mielensä.


Kaltaiselleni introvertille täysipäiväinen ryhmätyöskentely on ollut haastavaa, enkä olekaan aina osannut asennoitua siihen niinkuin tällä iällä jo pitäisi. Paljolti tekemisiini vaikuttanut Akseli Gallen-Kallelan motto "Kaikki tai ei mitään" ei ryhmätyöskentelyssä kanna eteenpäin. On tullut aika miettiä asioita uudella tavalla.
Motostani en vielä tiedä, mutta kyllä me kauppa saatiin kasattua. 
Ryhmänä.
Vaikeuksien kautta voittoon, 
niinkuin sanotaan. 
Tämä oli oppimisen paikka . 
Pop Up College.











Nyt on aika kääntää aivot tuotesuunnitteluasentoon ja kroppa ompelukoneen ääreen. Meidän näköinen Pop Up Shop aukeaa ihan kohta !

Kommentit

Suositut tekstit