Työssä tapahtunutta / Ruukin Kehräämö/ ensimmäinen viikko

 Keskiviikko 14.2.2018

Ensimmäinen päivä Ruukin Kehräämöllä.

Vielä toipilaana rajusta flunssasta sain kerättyä itseni Mathildedaliin. Onneksi. Päivä oli todella mukava ja opettavakin.

Oli hilpeää leikata kankaita, kun alpakat seurasivat ikkunasta.

Aloitin aamuni intoa puhkuen. Asetuin miltei valmis tuote mielessäni ompelukoneen ääreen. Ihan kohtalaisen hyvä tikki, osasin jopa säätää tällä kertaa sen pituutta, mutta käsipyörä tuntui ennätysmäisen jäykälle. Hetken sitä silmäiltyäni huomasin joitain lankoja tursuavan hinhan välistä.

Saisinkohan nuo pois?

Kolme ruuvia vaan. Ei VOI olla vaikeaa.

Hups.

Joitain lankoja.

KOURALLINEN mustaa lankaa!

Olinko sittenkin onnistunut poistamaan jotakin oleellista?

Soitto ompelukonehuoltoon helpotti tuskaani: Langan ei todellakaan kuulunut olla siellä.

Vaan nytpä hihna jäikin löysäksi kun sain pyörän takaisin paikalleen.

Onneksi isäni oli iltapäivällä tulossa käymään.

Joka tapauksessa kone olisi nyt siihen asti ainakin käyttökunnoton.

Keskusteltua työpaikkaohjaajani kanssa tulimmekin siihen tulokseen, että jo työnalla oleva koiranpetiprojekti tarvitsi nopeasti tulta alleen, jotta tuotteet ehteisivät maaliskuun markkinoille.

Upouutta kangaspakkaa auki vaan ja leikkaamaan. 

Kankaat olivat ennestään vieraita ja osoittautuivatkin aikalailla ohkaisemmiksi kuin olisi ollut tarve, mutta testataan. Sisäpussin untuvakangas oli onneksi ennestään tuttua huttua.

Sakset käteen ja töihin. Maanantaina kuumepäissäni piirtämäni leikkuusuunnitelma toimi onneksi juuri niinkuin pitikin ja lopulta homma lähti pyörimään.

Vetoketjujen lukkojen sujauttelun kohdalla tuli taas hiki. Mistä väline ? 

Aikani yritettyäni pelkin sormin päätin kokeilla jotain muuta. Avasin työkalukaapin laatikon ja siinä se oli kuin odottamassa käyttöönottoa: pikkuriikkinen puristin. Tökkäsin sen lankarullaan ja sain kuin sainkin lukon pysymään sen verran paikoillaan, että lukot sujahtelivat ketjuilleen.

Koska suoraommelkone oli toistaiseksi pois pelistä, otin askeleen neulesaumurin ihmeelliseen maailmaan.

Toinen kahdesta neulasta oli poikki, ja vaikka en tarvinnutkaan kuin yhtä, päätin irrottaa sen rikkinäisen. Ilokseni löysin työkalulaatikosta oikein täsmätyökalun. 

Harmikseni huomasin, että molempien neulojen on oltava paikoillaan, tukevat toinen toisiaan. Tulipa sitten vaihdettua ehjä neula katkenneen tilalle, vaikka vain yhtä tarvitsinkin.

Vaihdoin vielä langat ja päivän päätteeksi minulla oli työpöydällä nenäliinojen lisäksi myös aika pino huoliteltuja kangassuikaleita. 

Torstai 15.2

Toisena päivänä päätin ottaa koirani Tonjan mukaan työmaalle. Paitsi hyvää seuraa, koirani on myös oivallinen tauottaja. Sain kyllä ommella ja touhuta rauhassa, mutta iltapäivästä tämä muistutti syömisen ja ulkoilman tärkeydestä.

Happihyppelyllä tajusin suurimman osan unelmistani käyneen yks kaks toteen:

Vietin lounastaukoa paikassa, jossa kotia lukuunottamatta oli kaikki minulle tärkeät asiat. Työ, teatteri ja Tonja samassa pihassa. Jos onnistuisin nyt tekemään elämässäni oikein, minulla olisi kesään mennessä saavutettuna juuri se, josta olin ikäni haaveillut. Asialla sen enempää mässäilemättä (kun ei toivo, ei pety) päätin olla iloinen siitä, että ainakin juuri nyt minulla oli kaikki se.

Päivä ei kuitenkaan mennyt ihan haaveillessa. Sain minä jotain aikaankin.

Vaikka isäni oli saanut ompelukoneen hihnan kiristettyä, näytti öljytilanne niin kuivalta, että en uskaltanut lähteä ajelemaan ennenkuin huoltomies olisi käynyt. Itse en tiennyt minne öljyä laittaisin, enkä manuaaliin tutustuttuanikaan ollut viisaampi.

Olin onneksi ottanut kotikoneeni mukaan kehräämölle ja jatkoin hommia sillä.

Jossain vaiheessa päivää pääsin kuin pääsinkin siihen tilanteeseen, että sain vihdoin täyttää sisäpussin  alpakan kehruuylijäämällä. 

Tässä vaiheessa tuote näytti "ihan oikealta".

Päälipussi vielä kasaan, niin nähdään toimiiko.

Koulukaverini Inkan sanontaa lainatakseni:

 " öö..tota tota.."

Peti näytti ylipumpatulta uimapatjalta.

Nyt menisi muuten yöunet.

Perjantai 16.2

Ei ne unet menneet. Kuumetta oli vielä sen verran, että uni kyllä maistui. Ja olin jo illalla saanut päähäni aloittaa seuraavan päivän selvästi helpommalla sisäpussiratkaisulla. Lokeroidun pussin valmistaminen oli ihan ratkaisevasti liian hidasta. Tuotekehittelyä kehiin ja töihin siis. 

Tässä versiossa ei ole lokeroita. Saumavarat jää siististi sisään ja valmiiseen pussiin vain tikataan päältäpäin täytteen kulkeutumisen estävät saumat. Proton kangaspala oli alkujaan n. 50x70cm, täytettynä 50x50. Aikaa suhteessa lokerolliseen kului 3h/0,5h. Säästin siis kaksi ja puoli tuntia. 

Olen joskus laskenut, että koko petiin saisi kulua aikaa vain puolitoista tuntia, mikäli mielii palkoille, joten syntynyt ajansäästö oli erittäin toivottu.

Lokerollinen versus suoratikkaus.

Vetoketju meni täytön vuoksi vähän hassusti mykkyrälle, mutta toimii paksummasta pellavasta tehdyn päällisen kanssa. 

 Proto on pieni, mutta topakka ja osoittautuu testiolosuhteissa erinomaiseksi pyllynaluseksi.

Jaaha. Tauon paikka taas.

Pikkupedin onnistumisesta innostuneena päätin lähteä työstämään ideaani neuletilkkujen edelleenkäytöstä.

Aiempi kokeiluni kehruuylijäämän käytöstä tikaten suoraan ohuen pellavan sisään antoi vähän vahingossa tämän idean. Silloinen idea ei toiminut, koska täyte tuli pesussa pellavan läpi ja kutistui moninkertaisesti.

Ihastuin kuitenkin tähän mykkyräisyyteen ja keksin, että tilkut voisivat toimia paremmin.

Ompelin nyt siis tilkkuja yhteen ristiin rastiin ja pellavakuoret päälle.

Valmiina testipesuun.

Kuvassa päälimmäisenä tavoite.

Mykkyrä.

Ilman läpitunkevia karvoja.

Perjantai-illan koittaessa olin väsynyt, mutta onnellinen. Ja odotin jo kovasti miten tämä tilkkutäyte käyttäytyisi pesukoneessa.

Sitä jännittäessä kävimme vielä toivottamassa alpakoille hyvää viikonloppua.

Lauantai 17.2

Testipesupäivä.

Samalla kun testasin neuletilkkujen kutistuvuutta, konetin testimielessä ohuesta pellavasta tehdyn päällisen ja testitilkun, jossa tarkoituksena olisi jättää hapsut näkyviin. 

 

Tuotteet koneeseen 60 astetta ja kolmen tunnin pyöritys.

Välillä lenkille.

 No höh.

Ei sitten niin juuri mitään kutistumista.

Plussaa on, että karva pysyi suht hyvin siellä missä pitikin. Ihan aavistuksen tihkuu läpi pellavasta.

Pitää jatkaa kehittelyä. Eipä tullut sekään näyttö helpolla. Voi itku. 

Ohuen pellavan kutistuvuus on myös olematonta, mikä on taas helpotus koiranpetejä ajatellen. 

Hapsuuntuukin ihan nätisti. Kai tämä tästä. Synnyttämisen tuskia vain.